Kolumni: Mitä nuoriso ajattelee tulevasta?
Kolumni on julkaistu 29.1.2025 Kaarina-lehdessä.
Kolumni on julkaistu 29.1.2025 Kaarina-lehdessä.
Kymmenen päivää sitten valta vaihtui Yhdysvalloissa ja sen jälkeen tapahtunut on tapahtunut paljon. Yhdysvaltain presidentin virkaan nousi Donald Trump (r), varapresidentiksi JD Vance (r). Republikaanit saivat myös viime marraskuun vaaleissa enemmistön edustajainhuoneeseen (parlamentin alahuone, Suomessa eduskunta) sekä senaattiin.
Nykyisen kokoisen Kaarinan historia ei ole kovin pitkä vielä, sillä Piikkiö ja Kaarina yhdistyivät 1.1.2009. Uusi Kaarina on siis 16-vuotias. Ja, jos tämä olisi ihminen, olisi hän käynyt viime vuonna oletettavasti rippikoulun, kaksi vuotta sitten hankkinut mopon, mopoauton tai koppimönkijän. Tänä vuonna hän oletettavasti tulisi ensin valmistumaan...
Reilu vuosi sitten vielä lukiolaisena kirjoitin esseevastauksen Tuntemattomaan Sotilaaseen liittyen saaden yhtä vaille täydet pisteet. Tämä koevastaus on myös omasta mielestäni parhain vastaukseni koko kouluajallani.
Eduskunnassa päätettiin eilen keskeyttää käsittely lukiolain muuttamisesta. Kyseessä on siis HE 159/2024 (Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lukiolain muuttamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi).
Arvoisa puheenjohtaja, vaikutusvaltainen liittokokous! Ära ordförande, inflytelserika förbundsmöte!
Olen Mathias Jokinen Turun nuorisovaltuustosta ja halusin tulla tänne puhumaan yhdestä erinomaisesta henkilöstä joka olisi mainio puheenjohtaja, Eino Koskinen
Arvoisa puheenjohtaja, ihana liittokokous.
Hyvä liittokokous, puheenjohtaja!
Vaaliblogiteksti Nuva ry:n nettisivuilta
Voit lukea puheenjohtajaohjelmaa täältä tai suoraan Google Docsista (älä kuitenkaan aja sitä tekoälyn käsiteltäväksi luvatta).
Eheytyshoitojen, jotka pyrkivät muuttamaan seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä, tulisi olla laissa kiellettyjä, koska ne ovat paitsi tehottomia myös vaarallisia ja kääntyvät yhteiskuntamme ydinarvoja vastaan. Niin tieteellinen tutkimus kuin yksilöiden kokemuksetkin osoittavat yksiselitteisesti, ettei seksuaali- tai...