Nuorten hallitus (SRK)

Nuorten hallituksen kokous joulukuussa 2024
Nuorten hallituksen kokous joulukuussa 2024

Nuorten hallitus on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueella toimiva nuorten vaikuttajaryhmä. Toiminta perustuu kirkkolaissa säädettyyn velvoitteeseen kuulla ja osallistaa nuoria kirkon päätöksenteossa. 

Seurakuntayhtymän lisäksi olemme yhteistyössä ruotsinkielisen seurakunnan kanssa, vaikka hallinnollisesti se kuuluukiin Porvoon hiippakuntaan. 

Hallituksen jäsenet on valittu vaaleilla jokaiselle kaudelle ja ehdolle voi valittua alle 29-vuotias konfirmoitu seurakunnan jäsen. Lisäksi useilla jäsenillämme on edustuspaikka paikallisessa seurakuntaneuvostossa.

Toimin tällä hetkellä Nuorten hallituksen sihteerinä ja puheenjohtajistossa yhdessä puheenjohtaja Rami Nurmen ja varapuheenjohtaja Elsa Lempisen kanssa. Aiemmin toimin viestintävastaavana 2022-2023. Lisäksi olen neljän vuoden aikana vetänyt tai ollut osallisena useammassa työryhmässä ja asiassa.