Perustamisvaihe (2021-2023)
Helmi-maaliskuussa 2021 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän seurakunnista koottiin halukkaita lähtijoita Nuorten tulevaisuusseminaariin (etänä). Seminaariin on kutsuttu nuoret edustajat jokaisesta Suomen seurakunnasta. Koottu ryhmä muodosti myös ensimmäisen nuorten vaikuttajaryhmän seminaarin jälkeen, tuolloin lisäkseni mukana olivat mm. Eina Mäkelä, Samuel Oliveros de Nordenflicht ja Otto Tammi.

Mitä halutaan?
Toimintamme alkoi ensin sillä, että mietimme tavoitteita kirkon sisälle. Ehkä keskeisintä oli kirkkojen ovien avaaminen sekä kirkon viestin kirkastaminen ja nuorten mielipiteiden tuominen päätöksentekoon.
Lisäksi perehdyimme silloisen vastuutyöntekijän kanssa uuteen kirkkolakiin (odotti tuolloin vielä vahvistusta), jossa vaadittiin nuorten osallisuutta kirkossa. Vastaavanlainen kirjaus oli julkisella puolella mm. kuntalaissa nuorisovaltuustojen osalta.
Ensimmäisen kerran vaikuttajaryhmä järjestäytyi syksyllä 2021 ja valitsi puheenjohtajiston sekä viestintävastaavat. Itsestäni tuli viestintävastaava Eina Mäkelän kanssa.
Nimeksemme valikoitui Nuorten hallitus, lyhenteenä Nuha. Seuraavana tärkeinä tehtävinä oli vakiinnuttaa asemamme kirkossa, hankkia edustajia muista SRK-yhtymän seurakunnista sekä luoda toimintasääntö.
Toimintasääntöä työstettiin pitkään, jotta se edetessään tulisi hyväksytyksi. Olimme välillä eri mieltä asiasisällöistä, mutta kokonaisuus oli mielestäni varsin onnistunut. Se meni melko kivuttomasti läpi myös ylemmistä toimielimistä.
Nuorten hallituksen ensimmäiset vaalit järjestettiin syksyllä 2023. Siihen mennessä olimme saaneet edustajia useista eri seurakunnista, osa jäsenistä alkuvaiheessa vaihtui myös melko tiuhaan. Vaaleihin asetuin myös itse ehdolle ja tulin valituksi hyvällä äänimäärällä.
Asemamme on vähitellen vakiintunut seurakuntayhtymässä uuden kirkkolain hyväksymisen myötä. Edelleen toki yhteistyötä pitää kehittää sekä muistuttaa olemassaolostamme, jotta voimme todellisesti tuoda ääntä esiin päätöksenteossa.