Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL)

Toimin lukioaikanani Suomen Lukiolaisten Liitossa ja erityisesti Lounais-Suomen piirissä, joka toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella. Piirihallituksessa olin vastuualueellisena 2022 ja vastasin jäsenhankinnasta yhdessä Nella Ilolan kanssa. Seuraavana vuonna minut valittiin piirihallituksen jäseneksi äänikuninkaana (yhdessä Oscar Bouchtin kanssa) ja valitsin vastuualueekseni opiskelijakunnat alueellamme. 

Lähes neljän vuoden aikana osallistuin paitsi kokouksiin myös erilaisiin koulutuksiin, edunvalvontatyöhön ja tein parikymmentä koulukäynti lounaissuomalaisiin lukioihin. 

Viimeinen ponnistukseni liiton työssä oli toimia marraskuun 2024 liittokokouksessa ystäväni puheenjohtajakampanjatiimissä. Puheenjohtajan tehtävien sijasta valittiin hänet liiton varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajien määrä vähennettiin vuodelle 2025 yhteen aikaisemmasta kahdesta.