Tuki Iranin mielenosoittajile

Me Lounais-Suomen, Turun ja Satakunnan Demarinuoret ilmaisemme täyden tukemme Iranin kansalle taistelussa hirmuvaltaa vastaan.
❌Irania on hallinnut 47 vuotta teokraattinen hallinto, jolla ei ole kansan mandaattia. Iranilaiset ovat kaduilla, koska maan mielivaltainen hirmuhallinto polkee lukuisia perusoikeuksia. Iranissa olematon sananvapaus, räikeä sukupuolten välinen epätasa-arvo ja vähemmistöjen surkea asema ovat tehneet valtiosta maanpäällisen vankilan. Iranilaisilla on täysi oikeus vaatia muutosta.
❌Tuhannet ihmiset ovat menettäneet henkensä, kun Iranin epätoivoinen hallitus on vastannut mielenosoituksiin järjettömällä väkivallalla. Tämän lisäksi Iranin hallinto on mielivaltaisesti pidättänyt siviilejä ja estänyt kansansa pääsyn internetiin.
❌Suomi ja Euroopan unioni eivät voi seurata asiaa sivusta, vaan meidän on annettava kaikki tukemme iranilaisille mielenosoittajille ja painostettava Iranin hallitusta eroamaan välittömästi. Suomen hallitus on ulkopolitiikassaan epäonnistunut tuomitsemaan Israelin kansanmurhan Gazassa, joten olisi koko Suomen valtion uskottavuuden kannalta hyvä, että edes tähän asiaan pystyttäisiin luomaan yhtenäinen linja.
Lisätietoja antavat piirin puheenjohtaja Eino Koskinen (lounaissuomi@demarinuoret.fi / 044 970 3407) sekä osastojen puheenjohtajat Kasper Sihvo (satakunta@demarinuoret.fi) ja Ville Pihkakorpi (Turku, turku@demarinuoret.fi)