PYK

Sateinen ja sumuinen aamu Piikkiössä!
Viikko alkoi tänään käynnillä Piikkiön yhtenäiskoulussa sivistyslautakunnan jäsenen ominaisuudessa. Menin paikalle lautakunnan varapuheenjohtaja toveri Sanna Mäkisen kanssa.
Syy vierailulle oli selvä: Halusimme selvittää tullutta palautetta liittyen kouluruokailuun.
Koululla meitä oli vastassa yhtenäiskoulun rehtori, jonka kanssa kävimme hyvän keskustelun paitsi kouluruokailusta myös yhtenäiskoulun rakennushankkeeseen liittyen. Erityisesti välittyi huoli prosessin pidentymisestä, mikä ei tietenkään ole päätöksenteon tavoite. Syy nykyisen hankesuunnitelman palauttamisessa oli se, että haluamme lautakuntaan mahdollisimman realistisen kustannusarvion sekä järkevöittää tiloja siten, ettei esimerkiksi kaikkien opetustilojen ole syytä olla 30 oppilaan tiloja.
Ei ole nähtävissä sellaista lapsibuumia, jossa jokainen vuosiluokka olisi suurempi kuin koronavuosien ikäluokat.
Kouluruokailun osalta on varmistettu, että saatu palaute on virkahenkilöstöllä tiedossa ja keskusteluyhteys on avoinna, mikäli esiintyy jotakin esille tuotavaa. Yleisesti tunnistettu ongelma kouluruokailussa ovat ruokalan tilanpuute, meluisuus ja ajoittain syntyvät jonot. Näihin ongelmiin puuttuminen uuden koulun rakentamisessa on tarkoituksenmukaista.
Sen sijaan muusta tulleesta palautteesta käytiin keskustelua ja saimme hyvää selvennystä asioihin. Mitään akuuttia huolta ei liene ilmoilla, emmekä sellaista asiaa huomanneet myöskään ruokailua seuratessamme.
Päätöksenteon parissa jatketaan tänään kaupunginvaltuustossa klo 15 alkaen. Talousarvio ja verotus käsittelyssä. Kokousta voi seurata paikan päällä Kaarina-talolla tai livestriimissä.