Ehdolla TREYn edustajistoon
Opintoni Tampereella ovat alkaneet rauhallisesti, myös opiskelijatovereihin olen päässyt tutustumaan (ehkä vähän railakkaammin).
Pieneltä lisätekemiseltä en voi tai halua välttyä, ja siksi olen käytettävissä TREYn edustajistoon, jotta opiskelijan arki olisi tulevaisuuden mahdollistavaa.
Korkeakouluihin kohdistuneet leikkaukset valtiovallan taholta ovat olleet merkittäviä, ja esimerkiksi 90-luvun lamaan ajan opintotuet olivat korkeammat. Yliopisto on myös merkittävä yhteiskunnallinen toimija, ja toiminnan pitää perustua arvoihin.
Opinnot ja opiskelijakulttuuri ovat muuttuneet paljon viime vuosina, tapahtumat ovat entistä avoimempia ja mukaan pääsee ehkä helpommin kuin ennen. Tapahtumatarjonta on myöskin monipuolistunut. Kehitystä tulee edelleen tukea ainejärjestöjen kanssa yhteistyössä.
Etäopintojen mahdollistuessa entistä enemmän on pyrittävä luomaan yhteisöjä ja ilmapiiriä, jossa yliopiston tilat ovat mahdollisimman tehokkaassa käytössä. Lisäksi erityisesti Tammpereella on syytä panostaa opiskelija-asuntojen tarjonnan kasvattamiseen sekä terveys- ja liikuntapalvelujen vahvistamiseen.
Edustajistovaalien äänestysaktiivisuus on valitettavan matalaa, joten toivon juuri sinun käyttävän äänioikeuttasi. Äänestäminen onnistuu sähköisesti, ja äänelläsi on suuri merkitys, sillä äänestämällä päätät suunnasta johon Tampereen yliopisto menee.