Alueiden tiedote

13.08.2025

Miksi vaadimme ylimääräistä liittokokousta?

Me neljä Demarinuorten piiriä ja kolme osastoa olemme vaatineet ylimääräistä liittokokousta, koska liittohallitus on päättänyt keskittää aluetyöntekijät Helsinkiin ja leikata rajusti aluetoiminnan rahoitusta. Päätökset uhkaavat paikallisen toiminnan edellytyksiä ja heikentävät Demarinuorten alueellista kattavuutta. Päätösten sisältö ja yksipuolinen toteutus ei ole ollut alueiden eikä edellisen liittokokouksen tahto. Ylimääräisessä liittokokouksessa haluamme turvata koko maan kattavan aluetoiminnan edellytykset.

Vielä alkuvuonna 2023 jokaisella piirijärjestöllä oli oma alueellaan työskentelevä aluetyöntekijä. Sittemmin aluetyöntekijöitä on vähennetty, jolloin yksi työntekijä on vastannut kahdesta piiristä. Alkuvuonna 2025 liittohallitus käynnisti neuvottelut jäljellä olevien työntekijöiden siirtämisestä keskustoimistolle Helsinkiin – ilman että alueet tiesivät asiasta ennen neuvottelujen viimeisiä päiviä. Meillä ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa missään vaiheessa siihen, keskitetäänkö aluetyöntekijämme Helsinkiin. Ylimääräisen liittokokouksen vaatiminen oli mielestämme välttämätöntä, jotta voimme vaikuttaa, onko piireillä jatkossa alueellaan sijaitseva työntekijäresurssi.


Esitämme, että jokaisella piirillä on oikeus omaan alueella työskentelevään työntekijään. Tämä on taloudellisesti mahdollista ja toteutettavissa. Se on myös yhdenvertaisempi ratkaisu kuin keskittäminen Helsinkiin. Piirien paikallisten työntekijöiden tehtävä ei ole korvata aktiivien panosta, vaan tukea, koordinoida ja vahvistaa paikallista nuorisotoimintaa omanaan sekä osana puolueperhettä. Valtakunnallinen työntekijäverkosto tuo lisäarvoa, jota keskittäminen ei voi tarjota.


Aiemmissa liittokokouksissa on linjattu, että "alueelliseen toimintaan ohjataan liiton valtionavusta vähintään 25 prosenttia". Liittohallituksen päättämät leikkaukset aluetoiminnasta laskevat osuuden ensi kertaa historiassa tämän vähimmäisrajan alle merkittävästi jo budjetissa. Leikkaukset rikkovat liittokokouksen päätöstä alueiden rahoituksesta, ja ohittavat jäsendemokratian periaatteet, sillä ne on tehty valmistelematta ja kuulematta alueita, joita leikkaukset koskevat. Leikkaukset ovat kohdistuneet toistuvasti aktiivisiin piireihin ja rajoittavat alueidemme perustoimintaa.

Aluetoiminnasta leikkaamista on perusteltu mahdollisilla valtionavustusten leikkauksilla tulevaisuudessa. Nuorisoalan järjestöjen leikkauksista ei ole kuitenkaan mitään tietoa. Leikkaukset aluetoiminnasta ovat kestämättömiä, sillä juuri alueilla vastaamme suurimmasta osasta valtionavun kriteerien täyttymisestä: jäsenhankinnasta, toiminnasta ja valtakunnallisuudesta. Etukäteen leikkaamalla heikennämme siis toistuvasti valtionavun edellytyksiä.


Leikkausten sijaan suunta on käännettävä alueiden tukemiseen, jotta mahdollisuudet vaikuttavalle ja koko maan kattavalle nuorisotoiminnalle elpyvät. Pidämme kestämättömänä, ettei sitoumuksista alueiden rahoituksesta ole pidetty kiinni. Riittävän rahoituksen turvaaminen on edellytys paikallistoiminnan järjestämiselle ja siten nuorten saamiseen sosialidemokraattiseen nuorisoliikkeeseen.

Demarinuoret ovat koko maan liike, ja sen valtakunnallisuus on alueiden toiminnan varassa. Aktiivisen paikallistoiminnan ja paikallisen järjestäytymisen tukemisen tulee olla järjestön kehittämisen keskiössä, jotta nuorisoliikkeen jäsenmäärää ja vaikuttavuutta saataisiin parannettua. Saavuttaaksemme muutoksen esitämme parannuksia ja selvennyksiä asiakirjoihin, sekä epäluottamusta istuvalle hallitukselle sen tekemien aluetoimintaa heikentävien ja yksipuolisesti valmisteltujen päätösten vuoksi.


Minerva Leinonen, puheenjohtaja, Länsi-Suomen Demarinuoret

Jasmin Pelkonen, puheenjohtaja, Savo-Karjalan Demarinuoret

Eino Koskinen, puheenjohtaja, Lounais-Suomen Demarinuoret

Jussi-Mikael Suikkanen, puheenjohtaja, Pohjois-Suomen Demarinuoret

Ele Rantasalmi, puheenjohtaja, Tampereen Demarinuoret

Lauri Piirainen, puheenjohtaja, Jyväskylän demarinuoret ja opiskelijat

Peeta Mittilä, puheenjohtaja, Turun Demarinuoret